Etsiessämme asuntoa pelästyin aina, jos asunto oli myynnissä Kiinteistömaailman Tarjouskaupassa eli asunto myydään avoimessa huutokaupassa, jossa tarjoukset ovat kaikkien nähtävillä netissä. Myynti-ilmoituksessa oleva hinta toimii huutokaupan lähtöhintana, jota sitten korotetaan välittäjän välityksellä.
Pysyin yleensä kaukana Tarjouskauppakohteista: hinta saattoi pompsahtaa helposti taivaisiin hulluuden iskettyä ostajiin. Ja tietenkin siinä kävi juuri niinkuin pelkäsin: Pirikämppä oli laitettu myyntiin Tarjouskaupalla.
Onneksi ei tarvinnut ihan tyhjän päällä jännittää: Kiinteistömaailma näyttää menneet Tarjouskaupat ja niistä tehdyt tarjoukset. Oman mielen rauhani ja tulevaa huutostrategiaa varten ryhdyin analysoimaan tarjouskauppojen huutoja. Tulin seuraaviin tuloksiin:
1. Ankkurointi:
Uskoisimpa että ilmiön selittää psykologinen ilmiö: Anchoring and adjustment heuristic. Ensimmäinen huuto/lähtöhinta toimi huutajille "ankkurina" eli referenssipisteenä, josta uskalletaan korottaa maksimissaan 20 000€ ylöspäin lähtöhinnan absoluuttisesta suuruudesta riippumatta. Miksi juuri 20 000€? Jaa-a, ehkä tähän sekoittuu myös ihmisen kyky käsittää suuria lukuja (large numbers, number sense) tai/ja jotain muuta yhtä ihmeellistä.
2. Hullaantuminen:
Joissain keskustan yksiöissä/kaksioissa Tarjouskauppa-kohteiden hinnat saattoivat nousta hulluihin lukemiin: mitä todennäköisimmin huutajat olivat rakastuneet asuntoon ja heihin oli iskenyt hulluus.
3. Randomit:
Kolmanteen kategoriaan menevät sitten kaikki ne muut huutamiskuviot: liian korkealle asetettu lähtöhinta, jolloin yleensä oli vain yksi tarjous alle asetetun lähtöhinnan tai suuren eron tekeminen heti ensimmäisessä tarjouksella (+ muut ilmiöt joihin en jaksanut kiinnittää huomiota).
Näiden huomioiden pohjalta rakensimme oman huutostrategiamme:
Ja kaikki meni lähes suunnitelmien mukaan:
Kilpailija-huutajan nostaessa hinnan sopimaamme absoluuttiseen maksimiimme , koimme suuren kolauksen: itse luomiemme sääntöjen mukaan oli aika luovuttaa peli hulluuden välttämiseksi. Kuitenkin Arnoldin sääntöjä noudattaen tarjosimme tonnin yli oman maksimimme.
Ja sitten kaikki päättyikin kuin Strömsössä. Tai oikeastaan vasta alkoi.
Pysyin yleensä kaukana Tarjouskauppakohteista: hinta saattoi pompsahtaa helposti taivaisiin hulluuden iskettyä ostajiin. Ja tietenkin siinä kävi juuri niinkuin pelkäsin: Pirikämppä oli laitettu myyntiin Tarjouskaupalla.
Onneksi ei tarvinnut ihan tyhjän päällä jännittää: Kiinteistömaailma näyttää menneet Tarjouskaupat ja niistä tehdyt tarjoukset. Oman mielen rauhani ja tulevaa huutostrategiaa varten ryhdyin analysoimaan tarjouskauppojen huutoja. Tulin seuraaviin tuloksiin:
1. Ankkurointi:
- Hinnat nousivat yleensä lähtöhinnasta 20 000€ (+- 2 000€)
- Korotus oli yleensä tonnin suuruinen
Uskoisimpa että ilmiön selittää psykologinen ilmiö: Anchoring and adjustment heuristic. Ensimmäinen huuto/lähtöhinta toimi huutajille "ankkurina" eli referenssipisteenä, josta uskalletaan korottaa maksimissaan 20 000€ ylöspäin lähtöhinnan absoluuttisesta suuruudesta riippumatta. Miksi juuri 20 000€? Jaa-a, ehkä tähän sekoittuu myös ihmisen kyky käsittää suuria lukuja (large numbers, number sense) tai/ja jotain muuta yhtä ihmeellistä.
2. Hullaantuminen:
Joissain keskustan yksiöissä/kaksioissa Tarjouskauppa-kohteiden hinnat saattoivat nousta hulluihin lukemiin: mitä todennäköisimmin huutajat olivat rakastuneet asuntoon ja heihin oli iskenyt hulluus.
3. Randomit:
Kolmanteen kategoriaan menevät sitten kaikki ne muut huutamiskuviot: liian korkealle asetettu lähtöhinta, jolloin yleensä oli vain yksi tarjous alle asetetun lähtöhinnan tai suuren eron tekeminen heti ensimmäisessä tarjouksella (+ muut ilmiöt joihin en jaksanut kiinnittää huomiota).
Näiden huomioiden pohjalta rakensimme oman huutostrategiamme:
- Arvioimme tarjouskaupassa muodostuvan maksimihinnan, jotta tiesimme kannattaako Pirikämpästä edes haaveilla:
lähtöhinta + 20.000€ - Päätimme oman maksimitarjoussummamme:
alueen keskihinta (huomioon ottaen kiinteistön iän) - remontin hinta - Korottaisimme aina edellistä tarjousta tonnilla
- Emme tulisi hulluiksi (note to myself!)
Ja kaikki meni lähes suunnitelmien mukaan:
Kilpailija-huutajan nostaessa hinnan sopimaamme absoluuttiseen maksimiimme , koimme suuren kolauksen: itse luomiemme sääntöjen mukaan oli aika luovuttaa peli hulluuden välttämiseksi. Kuitenkin Arnoldin sääntöjä noudattaen tarjosimme tonnin yli oman maksimimme.
Ja sitten kaikki päättyikin kuin Strömsössä. Tai oikeastaan vasta alkoi.
Hauskaa analyysiä sekä tämä huutokäyttäytymisestä että toinen postaus lainakatosta. Keep going :)
ReplyDeleteThanks!
Delete